Hääpuvut
Boutique Minnen ateljeeompelimo sijaitsee Turun keskustan kupeessa kivijalkamyymälän ohessa. Minnen päätoimialaa on hää- ja juhlapukujen suunnittelu sekä ompelu. Puvut suunnittelee ja valmistaa vahvalla ammattitaidolla ja rikkaalla mielikuvituksella varustettu vaatetusalan artenomi Amk ja pukusuunnittelija Marjo Haapasalo
Pidän tärkeänä, että asiakas tuntee olonsa kauniiksi ja varmaksi juhliin pukeutuessaan. Puvun tehtävänä onkin juuri korostaa sen kantajan parhaita puolia ja kauneutta. Autan löytämään parhaita puoliasi korostavat leikkaukset ja linjat. Voit lähettää minulle ennakkoon inspiraatiokuvia samalla kun varaat ajan ensimmäiselle tapaamisellemme. Ideoiden pohjalta suunnittelen juuri haluamasi puvun mittatilauksena. Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi on tärkeintä löytää sujuva kommunikaatio ja yhteisymmärrys asiakkaan kanssa.Palvelen asiakkaita myös sujuvalla ruotsilla ja englannilla.
Suurin osa tekemistäni puvuista on hääpukuja, keveitä ja ilmavia. Pukuja joissa on hyvä olla. Arvostan hyviä materiaaleja, luonnonkuidut ovat mukavia päällä ja hengittävät hyvin. Pukua suunnitellessa on hyvä miettiä myös jatkokäyttöä. Esimerkiksi silkkihääpuvun voi värjätä käytön jälkeen. Myös viskoosi värjääntyy kauniisti.
Käsityönä teetettyjen pukujen valmistus vie noin kolme kuukautta. Ruuhkaisin aika vuodesta on huhti-heinäkuun välisenä aikana, joten tilauksen kanssa on hyvä olla ajoissa liikkeellä. Älä kuitenkaan epäröi tiedustella teettämistä kiirelliselläkin aikataululla, nopeimmillaan puku on syntynyt viikossa tai parissa päivässä!
Kuvat:Maria Hedengren
Kuva:Kuvausmetso
Kuva:Teemu Paavola
Kuva: Katri Haavisto
Kuva: Marjo Haapasalo
Kuva:Katri Haavisto
Kuva: Jere Satamo
Kuva:Teemu Paavola